Sunnuntain aikataulu oli peruutusten takia seuraava:
Jr park 10:00
Vert noin kello 11:30
Miniramp noin kello 12
Park noin kello 14
Flat noin kello 16
Dirt noin kello 17
Itse saavuin paikalle siinä vähän 11 jälkeen nähdäkseni verttikisan ja voidakseni hieman lämmitellä ennen minirampin ajua. Kantapää oli edelleen kipeä, ja hieman hidasti menoa rampissa ja parkissa. Ajoin ne kuitenkin semmoisilla perussuorituksilla, mitkä tiesin suunilleen hallitsevani. Sijoitukset eivät kummoiset olleet, mutta en niistä kummempia odottanutkaan olosuhteiden takia. Kaikki treenaus oli kuitenkin painottunut koko kauden ajan dirtin ajamiseen, ja kaikki odotukset omalta osaltani olivatkin siinä. Dirtti päädyttiin lopulta ajamaan kahdessa hiitissä kuskien määrän ollessa sen verran suuri, ettei kaikki ukot ois kerralla torniin mahtuneetkaan. Dirtin ajo meni suhteellisen hyvin ja olen tyytyväinen suoritukseeni, vaikka pientä parannettavaa muutamassa runissa ois toki ollutkin. Olin lopulta dirtin kolmas ja SM hopealla Viron Andres Lainvoolin viedessä koko kisan nimiinsä (ulkomaalaisille ei SM titteleitä jaeta!) ja Eki Vainikan ollessa toinen vieden SM tittelin nimiinsä. Skaba Ekin kanssa oli kova, sillä dirtin arvostelussa otettiin huomioon paras runi ja me oltiin ekin kans tasapisteis niissä, joten toisiksi paras runi ratkaisi SM tittelin kohtalon, jonka Eki vei pisteen erolla. Nyt näin päin, katotaan sit vuoden päästä uudestaan!
Kokonaisuutena tapahtuma oli rento ja oli hienoa nähdä, miten moni aktiivinen suomikuski oli saapunut paikalle. Nää tapahtumat on kuitenkin niitä hetkiä, millon skenejen rajat vähän hämärtyy ja kerrankin pääsee haastelemaan uusia naamoja ja näkee tuttuja! Hieno tapahtuma, kiitos järjestäjille ja tapahtuman tukijoille. Ens vuonna uusiks viel kovemmal meiningil!!
P.S. tarkat tulokset nähtävissä osoitteessa http://bmx.fi/kof10/
Muutama ajokuva todisteena tapahtuman olemassaolosta:




0 kommenttia:
Lähetä kommentti